Laulava lintukoira on monissa lapsiperheissä tuttu koira. Se seikkailee Elina Karjalaisen kirjoissa ja elokuvassa yhdessä Uppo-Nallen ja Reetan kanssa. Koira on hiukan ehkä villi ja menevä otus. Sen ominaisuuteen kuuluu touhottaa koko ajan jotakin. Lisäksi se laulaa hoilottaa laulunpätkiä, jotka se on itse keksinyt. Näissä lauluissa ei välillä ole mitään tolkkua. Hannu Taina kuvitti nämä hauskat teokset ja Uppiksen söpön ulkomuodon.
Laulava lintukoira ja esikuvansa Teemu
Laulavan lintukoiran esikuvana on Teemu, koditon koira, joka valitsee itselleen emännän. Teemu on melkoinen karvapallero, koska sillä on luppakorvat, aivan liian suuri nahka sekä nokkela kuono, joka nuuhkii aina kaiken. Tässä ihastuttavassa luppakorvassa on montaa rotua. Siinä on setteriä, karhukoiraa, kanakoiraa sekä kylänkoiraa. Eri rotuja lienee yhteensä 14. Mutta ei sillä väliä, vaikka on monirotuinen, kunhan on riittävän sydämellinen ja sympaattinen.
Teemu koira keppostelee kaikenlaisia ja milloin se on muiden koirien kanssa karkumatkalla ja toisinaan se tuo jos jonkinlaisia tuliaisia emännälleen palatessaan kyläreissuiltaan. Välillä on tuomisena mämmituokkonen ja joskus taas pari matikkaa. Kirjassa vuorottelevat Teemun oma kertomus sekä välillä hänen emäntänsä. Kirja kertoo kuitenkin tositapahtumia tarinan muodossa. Uppo nalle elokuva sekä kirjat ovat mielenkiintoista luettavaa ja Karjalaisen mukava huumori täydentää juonta.
Uppo-Nalle elokuva
Uppo-Nalle elokuva perustuu samannimiseen Karjalaisen kirjaan. Elokuvan ohjasi Raili Rusto ja se sai ensi-iltansa jo vuonna 1991. Elokuvassa Uppiksen ääntä esittää Erkki Saarela. Uppo-Nallesta on suunnitteilla animaatioelokuva, jossa nallen ulkomuotoa hiukan päivitetään ja tarkoitus on tuoda Uppis, Reeta ja Laulava Lintukoira ensi-iltaan hyvällä tuurilla vuoden 2022 aikana. Aika näyttää toteutuuko tämä arvioidussa aikataulussa.